sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Digitaalinen media ja oppiminen

Internet ja verkko-oppimisympäristöt ovat edelleen varsin uusia tulokkaita yliopisto-opiskelijan maailmassa. Uusi media on mahdollistanut opiskelun ajasta ja paikasta riippumattomasti. Tästä huolimatta oma opiskeluni vaatii edelleen oman aikansa ja paikkansa. Vaikka esimerkiksi kirjallisuuteen tutustuminen on periaatteessa mahdollista vaikkapa kahvilan pöydän ääressä se ei merkitse sitä, että kyseinen paikka olisi opiskeluun yhtään sen soveliaampi (tai vähemmän sovelias) kuin aiemmin. Mikäli opiskelijalla on kykyä syventyä opiskeluunsa intensiivisesti voi hyvinkin ajatella, että melkein mikä hyvänsä paikka on sovelias opiskelulle.

Edellisen perusteella voisi ajatella, että mikrotietokoneiden ja internetin käyttö on muuttanut opiskelun kulttuuria. Digitaalinen media on kuitenkin vain työväline, joka voi helpottaa opiskeluun liittyviä rutiineja. Uuden teknologian käyttö on edellyttänyt uusia opiskeluun liittyviä taitoja, kuten kykyä etsiä kulloinkin juuri itselle käyttökelpoisinta materiaalia. Se on edellyttänyt myös entistä suurempaa kriittisyyttä lähdemateriaaleja kohtaan, sillä printtimediassa omien ajatusten julkaisun kynnys on selvästi korkeampi kuin digitaalisessa mediassa. Tässä suhteessa taidan opiskelijana olla onnellisemmassa asemassa kuin sellaiset, joilla ei ole taustanaan vuosien opiskelua yliopistossa ja tietotekniikkaan liittyvää koulutusta.

Internet on tuonut kasvavassa määrin muutoksia myös ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Olen pohtinut, mistä esimerkiksi Facebookin tai blogien suosiossa loppujen lopuksi on oikeastaan kyse. Ihmisillä on kaiketi aina ollut tarvetta omien ajatustensa ilmaisemiseen, mutta mikä ajaa ihmiset esittämään omia ajatuksiaan nimenomaan julkisilla foorumeilla? Onko kyse siitä, että blogit ja sosiaalinen media ovat ensimmäistä kertaa tuoneet milteipä kenen tahansa ulottuville oman olemassaolonsa ilmaisemisen mahdollisuuden? Entä miten paljon näiden välineiden käyttö liittyy siihen, että nyt on entistä helpompi tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä ja muodostaa samalla tavalla ajattelevien ihmisten yhteisöjä? Onko yhteisön jäsenenä olemisella sittenkin suurempi funktio kuin omien ajatusten ilmaisemisen mahdollisuudella?

Sosiaalisessa mediassa käyty ajatusten vaihto useimmiten poikkeaa kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Runsaasti sosiaalista mediaa käyttävistä voi kaiketi tulla lahjakkaampia kuin muista kirjallisessa ajatustensa ilmaisussa. Toisaalta tuntuu siltä, että varsinkin sosiaalisessa mediassa käyty ajatustenvaihto kulkee usein pinnallisemmalla tasolla kuin henkilökohtaisessa kanssakäymisessä. Tästä ajatustenvaihdosta puuttuu myös niitä vuorovaikutukseen liittyviä vihjeitä, joita jaamme ollessamme fyysisesti läsnä toistemme kanssa. Toisen kasvonilmeistä tai eleistä ei ole internetissä mahdollista päätellä sitä, miten toinen on reagoinut ajatuksiimme. Sosiaalisessa mediassa viestinnästä saattaa puuttua myös sitä intensiivisyyttä, joka liittyy henkilökohtaiseen ajatusten vaihtoon. Digitaalinen media on vielä varsin uusi asia kulttuurisena ilmentymänä. Se tullee kaiketi kuitenkin vaikuttamaan varsinkin nuorten ihmisten sosiaalistumiseen enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia yhteiskunnassamme viime vuosikymmenten aikana.