Lectio praecursoria

Blogit ovat yksi suosituimmista sosiaalisen median viestintäkanavista. Niitä on mahdollista käyttää myös oppimisympäristönä. Väitöstutkimuksessani olen selvittänyt blogien piirteitä oppimisympäristönä sekä niiden merkitystä pedagogisille käytänteille ja opiskelijan itse­säätelylle. Näitä ilmiöitä olen tarkastellut yliopisto-opiskelijan ja opettajan näkökulmista.

Oppimisympäristö-käsite on alkujaan liitetty luokkahuoneopetukseen. Oppimisympäristöksi tilan käsitetään muodostuvan siinä vaiheessa, kun siinä tapahtuu opiskeluun tai oppimiseen liittyviä aktiviteetteja. Eräs taustatekijä 1980-luvulla virinneelle keskustelulle oppimisympäristöistä on ollut tieto- ja viestintätekniikan nopea kehitys. Virikkeitä keskusteluun ovat tuoneet myös muutokset oppimiskäsityksissä, joissa painopiste on siirtynyt opettajan toiminnan korostamisesta oppijan oman aktiivisuuden painottamiseen oppimisprosessissa.

Oppimisympäristöt ja oppimisprosessit liittyvät ihmisen koko elämänkaareen. Jyri Manninen kollegoineen on esittänyt, että ”melkein mikä tahansa ympäristö voi toimia oppimisympäristönä, jos siellä oleskelulle on asetettu oppimistavoitteita tai se saa muuten aikaan oppimista.” Luentosalien ja luokkahuoneiden sijasta opetus ja opiske­lu voidaan opetustavoitteiden niin ohjatessa siirtää todellisiin tai todellisuutta jäljitteleviin ympäristöihin.

Blogit ovat eräs sosiaalisen median sovelluksista. Sosiaalisen median määrittely on osoittautunut haastavaksi. Käsite muodostuu kahdesta osasta: sosiaalisesta, joka viittaa yhteisöllisyyteen sekä mediasta, joka liittyy teknologiaan. Yhteisöllisyys ja verkottuminen on saatettu nähdä sosiaalisen median tärkeimpinä ja kuvaavimpina ominaisuuksina.

Sosiaalinen media on Internetin ympäristö, jossa käyttäjien luomia sisältöjä voidaan yhdistellä, esittää ja jakaa toisille. Sosiaalinen media mahdollistaa verkostoitumista toisten kanssa. Siihen saatetaan yhdistää ideologisia piirteitä kuten avoimuus, alhainen hierar­kian taso, amatöörien voima, demokratia, kollektiivinen älykkyys tai vapaat sisällöt. Se on tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän muoto, jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti tuotettua sisältöä. Sosiaalisessa mediassa luodaan ja ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita.

Sosiaalisen median määritelmässä termi ’sosiaalinen’ tulee lähelle socius käsitteen alkuperäistä latinankielistä merkitystä, jolla kuvataan ystävää tai kumppania. Sosiaalinen media perustuu ihmisten väliseen toimintaan, joka ei kuitenkaan aina ole kovin strukturoitua tai organisoitua. Vaikka vuorovaikutukseen ei liity fyysistä tilaa, se tarjoaa osallistujilleen sosiaalisen ja mentaalisen tilan, jossa he voivat toteuttaa yhteisten tavoitteiden lisäksi myös omia intentioitaan toisten osallistujien kanssa. Vuorovaikutuksessa saattaa syntyä ajatuksia ja toimintaa, joita toteutetaan Internetin virtuaalisen tilan lisäksi myös fyysisissä ympäristöissä.

Sosiaalisen median yhteydessä on puhuttu myös joukkojen viisaudesta. Sillä viitataan ryhmän jäsenten keskinäiseen vuorovaikutukseen perustuvaan kykyyn oppia, ymmärtää ja muodostaa tietoa sekä suorittaa tähän ymmärrykseen pohjautuen toimintoja. Sosiaaliseen mediaan on liitetty ilmiö­nä myös parvi­äly. Tutkijat ovat kuvanneet parvella joukkoa toimijoita, jotka osallistuvat samaan toimintaan muodostamatta kuitenkaan yhtenäistä ryhmää. Parvien piirteiksi on luettu nopeus, avoimuus ja itseorganisoituvuus. Ne ovat työryhmiä, jotka kerääntyvät yhteisten ideoiden, ongelmien tai projektien ympärille osaami­sensa ja kiinnostuksensa pohjalta. Parvimaiseen työskentelyyn ei liity hallinnollista ohjausta.

Yhteisöllisyyteen ja joukkoälykkyyteen saatetaan yleensä liittää positiivisia piirteitä ja mielikuvia. Vuorovaikutukseen sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan aina liity positiivisia piirteitä, koska mediaa voidaan käyttää tietoisesti toisten ihmisten vahingoittamiseen. Se voi tapahtua esimerkiksi virheellisen tiedon tahallisen levittämisen kautta. Sosiaalisen median verkostoissa vääräkin tieto leviää no­peasti, ja tästä voi koitua vahinkoa joko yksittäiselle ihmiselle tai yhteisölle. Sosiaalisessa mediassa tapahtuu myös disinformaatiolla vaikuttamista. Yksittäiselle ihmiselle tämä on synnyttänyt tarvetta kyvylle arvioida kriittisesti eri lähteistä vastaanotettua informaatiota.

Sosiaalisesta mediasta on tullut osa ihmisten elämää. Eri alojen asiantuntijatkin käyttävät sitä vuorovaikutuksessaan. Se on kuitenkin altis monista eri tavoitteista lähtöisin olevalle vuorovaikutukselle. Juuri tästä nousee yksi peruste käyttää sosiaalista mediaa oppimisympäristönä. Sosiaalisen median sovelluksia käyttämällä opiskelijat voidaan tutustuttaa niiden piirteisiin ja erilaisista lähtökohdista oleviin käyttötapoihin.

Sosiaalinen media käsittää suuren joukon ohjelmia eri käyttötarkoituksiin. Yksi sen suosituimmista sovelluksista ovat blogit. Perinteisistä Internet-sivustoista ne poikkeavat merkittäväs­ti, sillä niiden sisällöille on tyypillistä dynaamisuus, kronologinen esitystapa sekä esityksien minämuoto. Merkittävimmät blo­gien käytön motiivit ovat liittyneet viihteen, sosiaalisen vuorovaikutuksen, itsensä toteuttamisen ja informaation etsimisen tarpeisiin.

Tutkijat ovat tarkastelleet blogeissa käytyä vuorovaikutusta eri näkökulmista, kuten ulottuvuuksilla julkinen–yksityinen ja asynkroninen–synkroninen. Mikro­blogit kuten Twitter voidaan sijoittaa jaottelussa julkisen ja synkronisen alueelle. Oppimisympäristönä blogit eroavat yliopistojen ylläpitämistä verkkoympäristöistä kuten Mood­les­ta, joka sijoittuu yksityinen–asynkroninen dimensiolle. Vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa on yleensä julkista ja avointa. Sitä se voi olla myös blogeissa oppimisympäristönä. Tällöin niistä muodostuu opiskelijalle julkinen ja asynkroninen tila.

Suurin osa sosiaalisen median sovelluksista on kehitetty tiedeyhteisön ulkopuolella, eikä niitä ole varta vasten luotu oppimisympäristöiksi. Blogeihin on kuitenkin tavallaan jo sisäänrakennettuna opiskelijakeskeinen, yksilön omaa toimintaa painottava lähestymistapa opiskelussa. Blogit soveltuvat hyvin moderniin ajatteluun opetuksen käytännöistä, jotka perustuvat opiskelijakeskeisyyteen ja sosiokonstruktivismin ajatuksiin.

Väitöstutkimukseni kohteena ovat olleet pedagogiset käytänteet. Pedagogiikka-termi on monimerkityksinen. Se on vanha koko kasvatuksen tieteenalasta käytetty nimitys. Malcolm Knowlesin mukaan kreikan kielen sana paidagogos merkitsee orjaa, joka ohjasi lapsia koulussa. Suomen kielessä siihen on liitetty useita eri merkityksiä, ja sen kattama ala on saatettu käsittää osin päällekkäisenä didaktiikan kanssa. Didaktiikka on mahdollista käsittää erääksi yleisen kasvatustieteen eli pedagogiikan osa-alueeksi.

Pedagogiikalla voidaan tarkoittaa mitä tahansa tietoista toimintaa, joka on suunniteltu tehostamaan toisen oppimista. Se on opettajan tietämyksen perusta, joka käsittää suuren joukon erilaisia kompetensseja. Pedagoginen tietämys on syvällistä tietoa opettamisen ja oppimisen prosesseista, käytännöistä ja metodeista. Ja siitä kuinka se kietoutuu opetuksellisiin tarkoituksiin, arvoihin ja päämääriin. Pedagogiikka voidaan liittää myös toiminnan ja käytännön tasoille.

Väitöstutkimuksessani on selvitetty blogioppimisympäristön ja pedagogisten käytänteiden suhdetta. Käytäntö ja käytänne saatetaan käsittää toistensa synonyymeiksi. Tieteellisessä keskustelussa niillä voidaan tarkoittaa kahta eri asiaa. Käytäntö-termiä on käytetty käyttö-sanan synonyyminä tai tosiolojen ja todellisuuden kuvaamisessa. Käytäntö-termillä on lisäksi kuvattu käytössä olevia menettelytapoja koko­naisuutena. Tällöin käytänne on voitu jättää kuvaamaan yksittäistä menettelytapaa. Käsitteiden katta­ma ala voidaan mieltää erilai­seksi, koska jokin käytäntö voidaan käsittää koostuvaksi erilaisista käytänteistä.

Tarkasteltaessa käytäntöä ilmiönä sosiologisesta perspektiivistä viittaa se sosiaaliseen rakennelmaan, joka on syntynyt ajan kuluessa heijastaen, ylläpitäen ja uusintaen normeja, arvoja ja tietämystä. Tästä näkökulmasta käytännöt merkitsevät institutionalisoitumista, joka voi olla hyväksytty jossakin yhteisössä tai ryhmässä. Käytäntö on käsitettävissä normatiivisena konseptina, joka toisaalta rajaa tiettyjen yhteisöjen tai ryhmien normeja, mutta toisaalta uusintaa normeja käytäntöjen jatkamisen kautta. Käytännöt ovat siten sosiaalista toimintaa, jolla jatkuvasti tuotetaan ja uusinnetaan rakenteita, ja jotka rajoittavat tai mahdollistavat erilaista toimintaa.

Käytännöt ovat merkittävässä osassa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, koska tieto käytännöistä ja niiden taitaminen mahdollistavat toimintamme erilaisissa organisaatioissa. Tieto näyttäytyy jokapäiväisessä elämässämme ihmisten käytännöissä. Näihin käytäntöihin liittyy eksplisiittistä ja hiljaista tietoa. Kun yksilö eri tilanteissa aikaa myöten uudistaa tietämystään, hän saattaa samalla myös muokata omia käytäntöjään ja käytänteitään.

Juho Norrena on liittänyt opetuskäytänteet kasvatukseen, jonka pohjana on opettajan arvomaailma. Niillä on myös laajempi sosiaalinen ulottuvuus moraalisine ja poliittisine virityksineen kulttuurisen tiedon siirtämisessä. Jokainen oppimisprosessissa sovellettava käytänne on ainutlaatuinen rakenteen, toiminnan ja vuorovaikutuksen yhdistelmä, jonka taustana on toiminnan kulttuurinen ympäristö. Yliopisto-opetuksessa opetuskäytänteillä on merkitystä, sillä ne ovat yhteydessä oppijan kognitiivisiin prosesseihin ja emootioiden kokemiseen sekä sosiaalistumiseen yhteiskunnan jäseneksi.

Väitöstutkimuksessani on tarkasteltu oppimisympäristöjen ja opiskelijan itse­säätelyn suhdetta. Kansainvälisissä tutkimuksissa blogien oppimisympäristönä on havaittu soveltuvan yliopisto-opiskelijan itsesäätelytaitojen, oppimaan oppimisen ja viestintävalmiuksien kehittämiseen. Itse­säätelytaidot ovat merkittävä tekijä yliopisto-opinnoissa menestymiselle, koska opinnot vaativat pitkäjänteisyyden lisäksi autonomisuutta ja intentionaalisuutta.

Yhteisöllisyys on sosiaalisen median oppimisympäristötutkimuksessa merkittävä näkökulmana, koska sosiaalinen media perustuu osallistujien väliseen vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan. Vuorovaikutus ja yhteisöllinen tiedonrakentaminen nähdään usein keskeisinä elementteinä verkkoympäristössä tapahtuvassa oppimisessa. Yhteisöllisen oppimisen tulokset eivät riipu vain yksittäisen opiskelijan ponnisteluista, vaan siihen kytkeytyy koko ryhmän toimintaa.

Pienryhmältä yhteistyössä menestyminen oppimistavoitteiden saavuttamiseksi edellyttää yhteisten tavoitteiden määrittelyä sekä niistä sopimista. Ryhmässä työskenneltäessä tarvitaan taitoa toiminnan yhteissäätelyyn. Käytännön tasolla tämä merkitsee sitä, että ryhmän jäsenten täytyy uhrata ajatusta yhteistyön edellytyksien luomiselle. Viime vuosina tutkijoiden mielenkiinto on kohdistunut myös itsesäätelyn yhteisölliseen ulottuvuuteen. Tämä keskustelu on käsittänyt useita eri näkökulmia, kuten yhteissäätely, yhteissäädelty oppiminen, sosiaalisesti jaettu säätely ja sosiaalisesti jaettu oppimisen säätely.

Lopuksi otan vielä esille toimintakulttuurin yliopisto-opettajien käytäntöjä ohjaavana tekijänä. Tutkijat ovat esittäneet, että yliopistoissamme on tarvetta opetusmenetelmien ja toimintakulttuurien muutokselle, johon liittyy myös uutta teknologiaa oppimisympäristöinä. Yliopistojemme opetuksesta voi tavoittaa perinteessä pitäytymisen mallia, josta yhtenä ja hyvin tunnettuna esimerkkinä on luennointi opetuskäytäntönä. Vahvuuksistaan huolimatta luentosalit perinteisine opetuskäytänteineen eivät aina vastaa kaikkiin tietoyhteiskunnassa syntyneisiin osaamisen haasteisiin, vaikka niillä voi nähdä edelleen olevan oma paikkansa yliopisto-opetuksessa.

Yliopistoissa uusien oppimisympäristöjen yleistymisen taustalla on useita eri tekijöitä. Välttämättä ei ole kyse yksittäisen sovelluksen piirteistä tai sen soveltuvuudesta. Uusien oppimisympäristöjen kokeiluja ja käyttöä saattavat joissakin tapauksissa selittää yliopistossa vallitseva opetustyön kehittämisen arvostus ja sen merkitys opettajan urakehitykselle. Uusien verkkoympäristöjen ja toimintatapojen testaamista voivat ohjata myös opettajan aikaresurssit ja hänen oma mielenkiintonsa. Toisaalta teknologian kehityksestä voi muodostua ratkaisuja opetustyön kehittämiselle, koska se voi johdattaa opettajat yhteistyöhön. Tähän voi ajaa se, että uusi teknologia uusine käytänteineen saattaa vaatia lähiopetusta enemmän ajallisia resursseja.

Opetuksen historian näkökulmasta tarkastellen yhteiskuntamme on muuttunut varsin nopeasti tieto- ja viestintätekniikan kehityksen ansiosta. Kasvatustieteissä toiminta on kuitenkin vaikutuksiltaan pitkäjänteistä. Yliopistoissa annetun koulutuksen tulokset yhteiskuntaamme muuttavana tekijänä tulevat esiin vasta vuosikausien viiveellä. Tämänkin takia on syytä uhrata ajatusta pedagogisille käytänteille ja uusille oppimisympäristöille. Niillä voidaan kehittää kompetensseja, joita tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa asiantuntijatyöskentelyssä.

Puheeni väitöstilaisuudessa Tampereen yliopistossa perjantaina 29.10.2021.