Oppimisympäristöjen ulottuvuuksia

Moderni oppimisympäristö voidaan käsittää useiden osatekijöiden kokonaisuutena, jossa oppimista tapahtuu (Meisalo, Sutinen & Tarhio 2003, 77; Piispanen 2008, 39). Tutkijat eivät ole rajanneet oppimisympäristöä käsittämään ainoastaan tilallista ulottuvuutta, sillä se voidaan mieltää myös ihmisten välisenä tai jopa yksilön sisäisenä dialogina (Manninen ym. 2013, 28).

Opetushallitus on vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteissaan ottanut osaa keskusteluun määrittelemällä: ”Oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja ja paikkoja sekä yhteisöjä ja toimintakäytäntöjä, joissa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat. Oppimisympäristöön kuuluvat myös välineet, palvelut ja materiaalit, joita opiskelussa käytetään. Oppimisympäristöjen tulee tukea yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta. Kaikki yhteisön jäsenet vaikuttavat toiminnallaan oppimisympäristöihin. Hyvin toimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Ne myös mahdollistavat aktiivisen yhteistyön koulun ulkopuolisten yhteisöjen tai asiantuntijoiden kanssa.” (Opetushallitus 2015, 29).

Verkko on noussut Covic-19 pandemian vuoksi suosituksi oppimisympäristöksi eri koulutusasteilla. Seppo Tella ym. (2001, 11–14) ovat jaotelleet verkon psyykkiseen, sosiaaliseen ja tekniseen ulottuvuuteen. Psyykkisenä tilana verkko liitetään jonkin tilan sisään tai vangiksi joutuminen (esim. kalastajan verkkoon). Sosiaalisessa ulottuvuudessa verkko on toimijoiden muodostama yhteisö eli verkosto. Teknisenä tilana verkko on tekniikan ja ohjelmistojen muodostama fyysinen kokonaisuus, jossa informaatio liikkuu digitaalisessa muodossa.

Vielä vuosituhannen vaihteessa tieto- ja viestintätekniikan haasteet oppimisympäristönä saattoivat johtua teknologian ja sovellusten monimutkaisuudesta (Hara & Kling 2000). Lyhyessä ajassa on kuitenkin tapahtunut muutosta, sillä viestintäteknologia on muuttunut entistä helppokäyttöisemmäksi. Tutkijoiden mukaan oppimisprosessin suunnittelu joko osittain tai kokonaan verkkoympäristössä toteutettavaksi voi kuitenkin olla haastavaa, mikäli opettajalla ei itsellään ole omakohtaisia kokemuksia verkko-opiskelusta (Koli & Silander 2002, 83). Haasteita verkossa toteutettuun opetukseen voi tuottaa myös se, että oppijat eroavat toisistaan sen suhteen, minkä he kokevat luontevimpana itsensä ilmaisemisen tapana. Jollekin itsensä ilmaisemisessa luontevinta voi olla kirjoittaminen, kun taas joku toinen hakeutuu mieluummin kasvokkaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Verkko oppimisympäristönä mahdollistaa opiskelijalähtöisen lähestymistavan oppimisprosessiin. Tämä ohjaa pohtimaan, mikä merkitys oppimisprosessille ja oppimiselle asetetuille tavoitteille on opiskelijalähtöisyyteen tai yhteisöllisyyteen perustuvilla oppimisympäristöillä.

Lähteet

Hara, N. & Kling, R. 2000. Students Distress with a Web-based Distance Education Course. Information, Communication & Society 3(4), 557–579.

Koli, H. & Silander, P. 2002. Verkko-oppiminen. Oppimisprosessin suunnittelu ja ohjaus. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu.

Manninen, J., Burman, A., Koivunen, A., Kuittinen, E., Luukannel, S., Passi, S. & Särkkä, H. 2013. Oppimista tukevat ympäristöt. Johdatus oppimisympäristöajatteluun. 2. painos. Helsinki: Opetushallitus.

Meisalo, V., Sutinen, E. & Tarhio, J. 2003. Modernit oppimisympäristöt. Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja opiskelun tukena. 2. uudistettu laitos. Helsinki: Tietosanoma.

Opetushallitus. 2015. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Helsinki: Opetushallitus.

Piispanen, M. 2008. Hyvä oppimisympäristö. Oppilaiden, vanhempien ja opettajien hyvyyskäsitysten kohtaaminen peruskoulussa. Akateeminen väitöskirja. Kokkolan yliopistokeskus Chudenius. Jyväskylän yliopisto.

Tella, S., Nurminen, O., Oksanen, U. & Vahtivuori, S. 2001. TriO-projektin suositukset. Teoksessa S. Tella, O. Nurminen, U. Oksanen & S. Vahtivuori (toim.) Verkko-opetuksen teoriaa ja käytäntöä. Studia Paedagogica. Helsinki: Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos, 225–243.